Siirry pääsisältöön

Esittely

2015

Perustin tämän blogin ryhtyessäni Vegaanihaasteeseen tammikuussa 2015. Olen jo aiemmin aika pitkälti kasvissyöjä, mutta syönyt välillä kalaa. Juustosta kaikkien leipien päällä luovuin jo monta vuotta sitten ja tofu ja soija ovat aika tuttuja. 2015 työskentelin arkkitehtina ja yks isoin huoli oli että ellei ehdi tehdä eväitä ja pitäis napata lounasta mukaan kaupasta, löytyykö sielä mitään vegaanista. En ole miettinyt vielä sitä jatkanko vegaanina tammikuun jälkeen, mutta sekin pitää pohtia tässä kuukauden aikana.

2020

2015 lähtien olen osallistunut vegaanihaasteeseen joka tammikuu, ja joskus uusinut haasteen heinäkuussa ja lokakuussa. En edelleenkään pidä itseäni täysin vegaanina, mutta syön pääosassa vegaanisesti. Herkut ja tarjoilut ovat pahimmat sudenkuopat. Vegaanitarjonta kaupoissa on laakentunut hurjasti viimeisten viiden vuoden aikana, nyt löytää helposti evästä jos sikseen tulee. Työskentelen kehityspäällikkönä Dodossa, ja muistan yleensä eväät kun lähden toimistolle. Tänä vuonna olen tehnyt paljon etätöitä kotona, lounaslaatikot ovat silti käteviä, silloin ei tarvitse kokata kesken työpäivän.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Beanitpaisti - vegaaninen karjalanpaisti

Teemme aika usein lohkoperunoita uunissa ja jotain sen kanssa. Viime kesästä lähtien tämä jotain on aika usein ollut Beanitpaistia. Heti ensimmäisellä kerralla siitä tuli juhlaruokafiilis, kun mukana oli tuoreita yrttejä Kääntöpöydältä. Mietin jo silloin että jakaisin reseptin jossain vaiheessa blogissani, siinäpä sitten taas kesti. Mutta nyt, itsenäisyyspäivänä, kun talven juhlakausi on alkanut pistetään resepti jakoon. Äidin puolen suvussa karjalanpaisti on juhlaruokaa jota on niin syntymäpäivillä kuin hautajaisissa. Tässä sille oiva vegaaninen vaihtoehto, josta saa helposti isommankin annoksen. Me tehdään tosiaan samalla lohkoperunoita, mutta sukujuhlissa voi sitten olla samoja perunoita kuin muilla, keitettyjä tai muusia, jos se on tehty veteen.  Vegaanituotteet.net sivustolta löytyy kuva Beanit pakkauksesta , jos lähtee ummikkona etsimään sitä ruokakaupasta. Se on gluteenitonta, joten se sopii myös keliaatikoille. Muutenkin Vegaanituotteet.net on suositeltava sivu jos etsii t...

Banaanikakku

Tarjoiluehdotus Tätä banaanikakkua olen tehnyt usein pöydällä pyörineistä banaaneista. Kumppani valitteli että sivulla oli liian pitkät selitykset, reseptissä oli kuppimitat ja että se oli englanniksi, joten käänsin reseptin ja kirjasin miten minä sen leivon. Alkuperäisessä reseptipostauksessa on paljon vaihtoehtoisia ainesosia, jos tuntuu ettei näitä aineita löydy, tai haluaa vaihtelua. Se alkaa pitkällä selostusosalla: https://www.vegrecipesofindia.com/banana-bread-eggless-vegan-recipe Suoraan reseptiin pääsee tästä: https://www.vegrecipesofindia.com/banana-bread-eggless-vegan-recipe/#wprm-recipe-container-139495 Ainekset 3 kypsää banaania 1,25 dl sokeria 1,25 dl öljyä 0,5 tl vanilijauhetta 0,25 tl kanelia 2-3 hyppysellistä muskottipähkinää raastettuna (tai -kukkaa murustettuna) Hyppysellinen suolaa 3,75 dl vehnäjauhoja 1,5 tl leivinjauhetta 0,5 tl leivinsoodaa 2 rkl auringonkukansiemeniä Ohje Öljyä kakkuvuoka. Lämmitä uuni 180°C (käytä kiertoilmatoi...

Vegaaniset nokkosletut

Lapsena söin aina yhden letun juustolla, yhden ilman päällysteitä ja loput hillon kera. Jos omaa lettupannun voi tehdä pieniä pyöreitä lettuja, ellei voi kaataa pieniä nokareita pannulle jos haluaa pieniä lettuja. Olemme tehneet isoja lettuja tällä reseptillä, silloin on hyvä käyttää ehjää paistinpannua, ja alkuun hiukka enemmän öljyä, muuten lettu voi tarttua kiinni. Jos on hyvä pannu letun pitäisi irrota sen pinnasta kun sen pinta on paistunut. Pihdit ovat kätevä työkalu nokkosten nosteluun, tai ihan vaan kaksi lastaa. Kauramaidon sijaan voi käyttää muuta kasvimaitoa tai vettä. Vehnäjauhoista voi vaihtaa osan muihin jauhoihin, esim. speltjauhoihin. Soijajauhon voi korvata esim. soijarouheella tai härkäpapurouheella, tai käyttää pelkkiä vehnäjauhoja. Paistamiseen voi öljyn sijaan käyttää margariinia. Kaurahiutaleiden sijaan voi käyttää yli jäänyttä kaurapuuroa. Nokkosten sijaan voi käyttää pinaattia, silloin lähestytään Elina Innasen reseptiä ja kannattaa tsekata alla oleva linkk...