Päivällä työtä ja illalla muuta kuin netissä roikkumista. Pitihän se arvata että tämäkin säännöllinen bloggaus loppuisi lyhyeen. Pitääpä viikonloppuna valmistella juttuja varastoon, vähän niinkuin ne kikherneet jotka joskus keitin ja nyt nostin jääkaappiin sulamaan.
Heti keskiviikkona, ekana työpäivänä tammikuussa, törmäsin yhteen suureen vegaanihaastepelkoon: oli hankittava aamiaista ja lounasta työmatkalla. Löysin kaupasta kuitenkin ihan hyvän setin: persikkajugurttia, aurinkosalaattia, ruisleipää, tofua (maustamatonta), omenoita ja banaania. Niillä ja mukana tuoduilla eväillä pärjäsi töissä loppuviikon.
Tietysti aijon käyttää vegaanihaastetta tekosyynä ostaa jännittäviä asioita joita ei yleensä tule hankittua. Samalla oiva tapa käyttää joululahjaksi saatu Punnitse & Säästä -lahjakortti. Noh, jotain perusjuttuja ois tietty saanut paljon. Mutta ostinkin kaikenlaista jännää: chia-siemeniä, raakaruokosokeria, ravinto/oluthiivahiutaleita, vaniljajauhetta ja japanilaisia naksuja. Kävin myös poistamassa Ruohonjuuresta mustaa suolaa ja hampunsiemeniä ja hankin vihdoin vitamiineja Dtä ja Btä.
Torstaina meillä oli perheen kanssa pitsa ja leffailta. Kävin hakemassa elokuvan kirjastosta, sillä sitä ei ollut Netflixissä tai Makuunissa. Hain sitten myös kasan muita elokuvia ja sarjakuvia. Onneksi repussa oli tällä kertaa kangaskassi. Tai no, muilla oli pitsaa, mulla riisiä, vihanneksia (jotka vain melkein olivat kermakastikkeessa) ja tölkillinen suuria valkoisia papuja. Olin ottanut mukaani kaurakermaa ja hiivahiutaleet, mutta olisi pitänyt selvittää tarkemmin mitä pitsalla tarkoitetaan. Ajattelin että se tehtäisiin itse, mutta tulikin pakkasesta. Käräytin myös pari ruisleipää joiden päällä oli tomaattipyreetä, papuja ja kaura-hiiva-keitosta. Leffa oli Kimpassa, siinä oli paljon enemmän seksikohtauksia kuin mitä muistin, ehkä myös siksi että niitä mietti enemmän kun katsoi elokuvaa perheen kanssa, ja se julkaistiin aika monta vuotta sitten.
Tänään olin kaverin kanssa uimassa. Hän toi iltapalaa uimahallille, mutta en saanut ottaa siitä kuvaa, koska se ei muka ollut yhtä hieno kuin minun. Söimme sämpylää tofulla ja paprikalla, avokadoa, banaania, macademiapähkinöitä ja teetä. Hyvät eväät, jaksoi pyöräillä sohjossa.
Hirssiä ja soijasuikalekastiketta
1 sipuli
2-3 valkosipulin kynttä
3dl soijasuikaleita
3dl hirssiä
1 rkl öljyä
1 rkl soijajauhoja
mausteita
Keitä vettä, kaada soijasuikaleiden päälle, anna vetäytyä. Pilko sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipulia öljyssä, lisää valkosipuli. Mittaa hirssi kattilaan, kaada päälle vesi soijasuikaleista, keita miedolla lämmöllä n. 20min, suolaa. Purista vesi soijasuikaleista, lisää pannuun. Paista soijasuikaleita kolmisen minuuttia, mausta rutkasti. Käytin currya, tandoori maustetta, pippuria ja suolaa. Sekoita soijajauhot ja n.1 dl kylmää vettä vesilasissa, kaada ohuena norona paistinpannulle. sekoita kastikkeeksi. Voit sekoittaa hirssin ja kastikkeen, tai tarjoilla erillään. Tätä syötin kaverille torstaina ja söin itse aamiaiseksi ja lounaaksi perjantaina. En muista milloin olisin viimeksi käyttänyt hirssiä, vähän niin kuin cous cous, mutta eri makuista.